Poikani sai koulussa tehtäväkseen lukea jonkun klassikon. Hän pyysi vinkkiä jostain klassikosta, joka olisi mielenkiintoinen ja sopivan lyhyt ;) Kävin kirjastossa vilkaisemassa olisiko sopivaa klassikkoa äänikirjanakin. Silmiini osui Frankenstein, jota en itse ole koskaan lukenut. Päätin ottaa sen itselleni kuunneltavaksi mattoja kutoessa. Hieman karmivaa on kyllä olla yksin kutomassa ja kuunnella kauhukertomuksia, mutta ei se nyt toisaiseksi mikään niin pelottava tarina ole ollut, enemmänkin inhimillsyyttä korostava. Olen aiemmin kuvitellut, että hirviön nimi on Frankenstein, mutta eihän se niin ollutkaan vaan hirviön luojan nimi on Frankenstein. No tuli nyt täytettyä senkin aukko sivistyksessä.

Kauhukertomuksista muistuu mieleeni ruotsinkielinen äänikirja Lilla stjärna, jonka vähän niin kuin vahingossa otin lainaksi. Kyllä siinä takakannessa luki, että kyseessä on sräckhistoria, mutta en minä tajunnut että se niin kamala kertomus on. Onneksi en kaikkea edes ymmärtänyt.

punamusta1.jpg

Olen päässyt kuluneella viikolla kutomisessa jo toiseen punamustaan mattoon. Kudettakin tuntuu vielä riittävän. Olen kutonut tänä mattoon juuri purkamani maton kuteita. Värjäsin osan  vaaleista kuteista niin kuin tuon oranssin ja harmaan. Musta keinokuituinen kude oli tosi paksua ja siitä riittikin vähempi määrä kierroksia samaan 20 cm mittaan kuviota.

punamusta2.jpg

Metrin kohdan olen merkannut teipillä että en menisi laskuissani sekaisin. Tuokin punainen kude on puretusta matosta. Tuo kude olisi aikanaan kannattanut leikata eri suuntaisesti, koska nyt se kiertyy niin, että värittömämpi takapuoli on pinnalla.

punamusta5.jpg