Olen pitkän aikaa ajatellut, että olisi kiva kokeilla ryijyn kutomista kangaspuissa. Minulla on paljon luonnonvärjättyjä lankoja ja ne ovat väreiltään sellaisia, että en mitenkään voisi tehdä niistä itselleni vaatteita (ellei sitten sukkia). Ajattelin, että näistä voisi kutoa ryijyn. En kuitenkaan halunnut laittaa vaivalla värjättyjä lankoja ensimmäisiin kokeiluihin.

luonnonv2.jpg

Varasin siis kapeat kangaspuut käsityökeskuksesta ja pätkin valmiiksi jämälankoja hapsuiksi pahvimaskin päällä. Mukana oli monenmoista villa ja sekoitelankoja erilaisilla kierteillä (ja melkein ilman kierteitäkin). Osa langoista oli jopa purettuja.

ryijy1.jpg

Puissa oli kaide 40 ja loimen leveys oli parikymmentä senttiä. Päädyin tekemään yksinkertaisen kuvion; kolme ruutua rinnakkain ja päällekkäin. Solmin ryijysolmun kahden loimen väliin, kahdelle loimelle. Ehkä olisi ollut parempi tehdä toisin: 2*2 loimen ympärille. No opiksi tämä kokeilu oli tarkoitettukin. Hapsuihin laitoin 4-7 lankaa vähän langan paksuuden mukaan. Alkuun kudoin jämälangalla n 10 cm kaistaleen. Hapsukerrosten väliin kudoin pari senttiä.

ryijy10.jpg

Kolme ensimmäistä ruutukuviokierrosta tein solmimalla hapsut ryijysolmulla. Mutta seuraaviin ruutuihin kokeilin kerältä pujottelua. Kokeilin pinterestistä löytämääni katkeamatonta ryijysolmua (joka purkautui langasta vetämällä). Se ei ehkä ollut paras vaihtoehto sekään, mutta tuli sekin kokeiltua. Lisäsin lankasekotelmaan myös pellavaa, jolloin hapsut pysyivät kovasti pystyssä.

ryijy9.jpg

Silmukoina kudotut hapsut piti leikata auki. Lankaa tuli todella runsaasti per rivi.

ryijy7.jpg

Ryijyn takaa näkee eri solmujen eron. Näki myös millaisia jämälankoja käytin taustan kutomiseen. Etupuolelta taustan väri ei juuri eroitu.

ryijy6.jpg

Hapsuja viimeistelin leikkaamalla silmukat auki ja tasaamalla hapsuja. Tosin ne ruudut, joihin oli laitettu purettua lankaa muistuttivat enemmän villakoiraa kuin ryijyn tasaisia rivejä.

ryijy5.jpg

Viimeiset 2 ruudukkoa sisälsivät aivan liikaa villalankaa, mikä johti siihen, että ryijy kiersi kerälle yläosasta. Mutta tuollainen siitä tuli.  Oppia ryijyn kutomiseen tuli sitäkin enemmän. Kunhan saan kangaspuissa loimen loppumetreille, alan kutoa ryijyä.

ryijy4.jpg