Siivosin keväällä tätini kirjahyllyä. Siellä oli 90-luvulta asti pölyttyneenä äidinäidin ja äidinisän muistoadressit. Päädyimme siihen, että on jo aika luopua vanhoista adresseista. Pinosin adressit vietäväksi pois ja ajoin samalla ihailla adressien nauhoja. Otin ne talteen ajatuksena, että jotain noista voisi tehdä. 

Kesäkutominen on tänä kesänä jäänyt aika vähiin. Käsityökeskuksessa on ollut järkyttävän kuuma; niinkuin kaikkialla muuallakin. Muutaman pienen  työn päätin kuitenkin tehdä aamun tunteina. Patalappuloimi alkoin näyttää houkuttavalta ja silloin muistin adressinauhat. Päädyin kutomaan nauhoista seinäkudelman.

Mummu ja vaari olivat iäkkäitä kuollessaan; Mummu 92 v ja vaari 82 v. Paljon oli saattajia hautajaisissa ja myös paljon adresseja. Olen tänä kesänä siivonnut äitini jäämistöjä ja sieltä olen löytänyt myös mummun ja vaarin muistokirjoituksia. 

Niin vuotten kierto tehtäviä laatii,

vie moneen harrastukseen mukanaan.

Ne paljon antaa, paljon myöskin vaatii,

ja ikävuodet karttuu aikanaan”

 

”Kun kerran toiset astuu polkujamme,

niin heistä jatkuu alkamamme tie

ja heistä uudistuvat unelmamme

se kaikki, mikä parhain meistä lie.

 

Nämä säkeet ovat mummuni noin 80-vuotiaani julkaisemasta runokokoelmsta "Vieriessä vuosien". Runoja mummu kirjoittai ruuhkavuosinaan operrajana, Lotta-Svärd paikallisosaston sihteerinä ja puheenjohtajana sekä kunnanvaltuutettuna.

Kutoessa mietin mummun ja vaarin rikasta elämää. Tiesin myös, että äiti siellä jossain kannustaen naureskelee minun idealleni. Kun kudelma saatiin pois puista, tuli kiire huolitella reunat ompelukoneella. Vähän haastavaa ompeleminen oli, eikä ommel mennyt ihan suoraan.

Taidan viedä kudelman mökille Karviajoen rannalle. Siellähän mummu ja vaarikin ovat.