Autististen lasten ja nuorten  kouluissa esitetään yleensä viikko-ohjelma kuvilla. Ohjelmassa viikonpäivät on esitetty eri värein. Suomessa käytetään yleensä seuraavaa väritystä: maanantai=vihreä, tiistai=sininen, keskiviikko=valkoinen, torstai=ruskea, perjantai=keltainen, lauantai=pinkki, sunnuntai=punainen.

Käviin poikani koululla keskusteluissa ja jostain vaan tuli mieleeni, että voisin kutoa koululle viikonpäivämaton. Sen voisi hyvin viedä tupaantulijaisiksi, kun koulu muuttaa uusiin tiloihin.

Varastossa olikin sopivasti puuvillalakanakudetta kaikkia muita värejä, paitsi pinkkiä. Pinkki kude oli froteetrikoota, mutta päädyin kuitenkin käyttämään sen, vaikka tulikin vähän erilaista pintaa. Pinkkiä kudetta oli kaikkein vähiten ja päädyin siksi aloittamaan maton sunnuntaista. Jos pinkkiä ei riittäisi yhtä pitkäksi raidaksi kuin punaista, voisi aina tehdä vähän lyhyemmät raidat. Mutta riittihän sitä.

viikko1.jpg

Kudoin jokaisen värin väliin kaksi kerrosta mustalla ja se sai värit erottumaan selkeinä.

viikko2.jpg

Pinkistä kuteesta tulikin sitte vähän leveämpi kuin muista kuteista. En kiristänyt kudetta yhtään (ehkä olisi vähän pitänyt).

viikko3.jpg

Voipi olla, että eivät laita tätä kuitenkaan koulussa lattialle, jos aiheuttaa hämmennystä se, että viikonpäivät ovat lattialla. Toisaalta voisi olla hyvä aamunavaus, että kaikki menisivät seisoman maanantain päälle. Tuli noista raidoista sen verran leveät, että pitäisi mahtua.

viikko4.jpg