Niin vaan päädyin purkamaan punaisen matonalun ja laittamaan uudet narut tukkiin. Osa vanhoista pellavanaruista oli mennyt poikki ja muorinaruissa solmut eivät pitäneet. Olin ostanut pellavanarua ja sidoin varpapuun kiinni Kankaanrakentajan oppaan avustuksella. Tuli siinä harjoiteltua ihan uusi solmukin: surmansilkukka-estosolmu.

Edelleen matto meni tukille vähän vinossa, mutta ei enää niin paljon. Jälkikäteen sain ohjeeksi mitata luhan ja kuteen välistä etäisyyttä ja tarkistaa luhan kiristykset. Pitää tehdä se seuraavalla kerralla, kun pääsee kutomaan mökille.

Koska käytössäni oli yli 30 vuotta vanha loimi, pelkäsin vähän  loimilankojen kestävyyttä. Kutoessa vastaan tuli muutama rispaantunut loimilanka, mutta jatkoin vaan kutomista.

Loimessa oli myös muutama solmu. Vaikka ohje on, että solmukohdan yli ei saisi kutoa, ei auttanut muu kuin jatkaa vaan. En ollut älynnyt ostaa yhtään ylimääräistä loimilankaa tätä tilannetta ajatellen. Solmun yli kudottaessa loimilanka alkoi hapsottaa, mutta kyllä sain ohitettua solmun ilman että se aukesi. Vaikka haasteita siinä oli, kun pirtakin oli niin tiheä.

Kangaspuiden penkissä ei ollut edessä poikkilautaa. Minä tykkään lepuuttaa jalkoja poikkitukilla. Ilmeisesti mummulla oli ollut sama tarve, koska löysin polkusten ja valpojen joukosta pari lautaa, jotka virittelin ilmastointiteipillä penkkiin. Siihen täytyy vielä rakentaa kunnon tuki, koska ilmastointiteippi ei pitänyt lautoja kasassa... Kutomista helpottamaan laitoin myös ensimmäiseen toimikaspolkimeen ilmastointiteipillä merkin, jotta jalat löysivät helposti aloituskohdan. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut paljon järkevämpää aloittaa vasemmasta reunasta niin ei olisi tarvinnut etsiä oikeaa polkusinta.

Viimein matto saatu pois puista. Oli se sitten lopulta pari senttiä pidempi toisesta reunasta eli seuraavaan mattoon pitää tarkistaa tuo suoruus paremmin.