Mattojen kutomisessa on ollut pitkä luova tauko. Syksy meni lapsuudenkotia tyhjentäessä. Sieltä mukaani sain kaksi arkkua, joihin leikatut matonkuteet ja leikkaamista odottavat vaatteet jotenkuten mahtuivat. Peltiarkku on itse asiassa kiertänyt Afrikan laivalla v 1970: Nairobista Kap-kaupungin kautta Barceloonaan. Vähän sai siistittyä omia nurkkia näiden arkkujen avulla.

 kuteet1.jpg

Ongelmana oli edelleen tämä mattokasa. Ajattelin, että en kudo yhtään uutta mattoa ennen kuin saan muutaman eteenpäin. Mutta mieleni minun kovasti tekevi mattoja kutomaan.

matot.jpg

Sitten töissä Sanna mattopulmineen tuli juttusille ja kysyi voisinko kutoa hänelle maton keittiöön. Ah mikä ihana tekosyy päästä kutomaan. Tosin Sannalla oli sen verran tarkat värit mielessä, että en saanut kudevarastoani vähenemään vaan ostokuteilla kudoin ensimmäistä kertaa koko maton. Pesin kuteet ensin 40 asteessa, kun sen verran varoiteltiin ontelokuteen kutistumisesta. Tällä kertaa käytin sukkahousujen pesupussia ja kuteet pysyivät aika hyvässä järjestyksessä pesun ajan. Kuivattelin kuteita kuivauskaapissa useamman päivän.

sanna1.jpg

Mattoon tuli kahta harmaata (2*1 kg), mustaa (1kg) ja valkoista (0,5 kg). Kun kerin kuteet kerälle, punnitsin ensin koko vyyhdin ja sen jälkeen tein 4 yhtä painavaa kerää. Päätin käyttää pohjana Tanhumaton mallia, mutta jo ensimmäisten kuvioiden jälkeen, totesin, että ei pysty millään tuolla kudemäärällä tekemään mallin mukaista mattoa. Siispä soveltamaan.

sanna3.jpg

Vähän pelästyin, kun valkoinen ruusukaskuvio ei päältäpäin näyttänyt ihan oikealta, mutta nurinperin se olikin sitten ihan sellainen, kuin piti.

sanna4.jpg

Keskimmäinen kuvio mattoon piti soveltaa, koska puolittamani kuteet loppuivat puolivälissä. Oli pakko varmistella, että ne riittäisivät symmetrisinä toiseen päähän mattoa.

sanna5.jpg

Matto pois puista. Kudoin matosta noin 195 cm pitkän (kiristettynä mitattu), mutta pois ottamisen jälkeen se kutistui noin 185 cm ja taisi vieläkin vähän siitä mennä kasaan. Toivottavasti ei ensimmäisessä pesussa enää kutistu liikaa.

sanna6.jpg

Ja matto paikallaan Sannan keittiössä.

Sannankeitti%C3%B6.jpg