puut1.jpg

Saimme sisarusteni kanssa mummulta minikangaspuut joskus yli 40 vuotta sitten. Jos oikein muista silloin kudottiin muutamia nuken mattoja. Myöhemmin siskoni kutoi puissa heinäliinoja ja muita töitä luonnonmateriaaleista. Vuosien kuluessa kangaspuista katosi osia ja mekanismit löystyivät. Kaivoin kangaspuut esiin viime viikolla ajatuksena katsoa josko niistä saisi vielä toimivat pelit. Viimeisimmät loimet oli laitettu puihin vähän toispuoleisesti ja paljon oli käytetty teippiä, että kokonaisuus saatiin pysymään kasassa. Niisivarret eivät millään pysyneet tasapainossa ja ne oli kiinnitetty vipuvarteen villalangalla.

puut3.jpg

Aloitin poistamalla kaikki teipit ja ylimääräiset puita kasassapitävät narut. Otin vanhan reikäisen pellavaliinan ja leikkasin siitä palan, johon ompelin nauhan väliin silmukoita. Tämä oli tarkoitus toimia loimitukin kankaana ja silmukoihin pujottaisin alkuperäisen metallitikun hoitamaan varvan virkaa. (Piti googlailla kun en tiennyt mikä tuo tikku=varva oli nimeltään.) puut4.jpg

Liimasin kankaan kiinni loimitukkiin. Toinen loimitukin metallisista varvoista oli vielä tallella, mutta toinen oli jo aikaa sitten kadonnut. Mistähän saisi vastaavan metallisen tikun? Pitää varmaan laittaa mies asialle mallin kanssa.

puut5.jpg

Solmin loimilangat vetosolmuilla mattotukin kankaalle pujotetulle varvalle. Kerin loimet toiselle tukille. Olimme aikaisemmin käyttäneet varavarvana mm neulepuikkoa, mutta se oli antanut vähän liikaa periksi ja taipunut. Minulla oli tallessa oksaliinan  kudonnasta ylijääneitä pajunoksia ja laitoin nyt yhden pajunoksan  toimittamaan varvan virkaa ja sen jälkeen pääsi kutomaan.

puut2.jpg

Luhan kanssa on vielä vähän ongelmia, koska se vääntyy vähän liian pitkälle. Lisäksi minun täytyy hommata vielä vähän pienempi sukkula. Pyysin poikaa viime talvena tekemään minulle sukkulan veistotunnilla, mutta se on vähän liian pitkä näihn puihin. Ajattelin kutoa loppuihin loimiin jotain ihan mielikuvituksellisen luovaa eri paksuisista kuteista ja langoista ja nauhoista. Jos kutominen lähtee sujumaan näillä puilla, voisi kokeilla tehdä villalangasta loimet ja kutoa kaulaliinan.

puut6.jpg