Luumu-normal.jpg

Olen tänä kesänä ollut vähän laiska puutarhassa, kun on ollut niin kuuma ja sitten satoi vettä. Meinasi mennä luumusato ihan ohi. Huomasin jo viime viikonloppuna, että luumut ovat puussa aika kurttuisia, joten päätin tehdä vähän jotain muuta kuin viime syksynä. Viimevuotista luumusosetta on vielä jääkaapissa pari purkkia, joten päätin kokeilla miten luumu sopii kuteiden värjäykseen. Laitoin tädiltäni matonkuteiksi saamani vanhat lakanat luumupuun alle ja ravistin oikein kunnolla.

Luumut-normal.jpg

Luumuja tuli alas melkein ämpärillinen ja suuri osa niistä oli aika pehmeitä ja kurttuisia ja jopa homeessa. Laitoin ne 8 litran kattilaan, jonne ne mahtuivat juuri ja juuri ja kaadoin vettä sen verran, että luumut peittyivät. Keitin luumuja (roskineen) noin tunnin ja jätin seoksen muhimaan hellalle yön yli. Seuraavana aamuna siivilöin mössön isosilmäisen siivilän läpi ja vielä uudelleen tiheämmän siivilän läpi. Nestettä jäi noin 5 litraa ja lisäsin siihen vähän vettä. Pesin valkoiset puuvillakuteet 60 asteessa ja lämmitin luumumehun noin 60 asteeseen ja lisäsin kuteet sinne. Minulla ei ollut käytössä alunaa, kun apteekissa ei ollut aikaa sitä laitta, joten piti odottaa tähän päivään, että sai alunan laitettua sekaan. Jätän padan hellalle vielä ainakin yhdeksi yöksi. Saa nähdä mitä tulee. Ei ollut vaakaa eli alunaa laitoin ihan lonkalta 10g / 100g kudetta eli laitoin 3/4 dl alunaa koko satsiin. Ajattein kokeilla vielä jälkivärjäystä.

Kävin keskiviikkona Porvoossa kummitätini kanssa. Kävimme metsässä ja tarkoitukseni oli löytä veriseitikkiä värjäykseen.

Tatit-normal.jpg

Ei löytynyt muuta kuin herkkutatteja ja syysvehnään puidun pellon reunalta. Nielin pettymykseni, koska ennen metsään lähtöä toinen tätini oli kaivanut mummun vanhoista aarteista Dylon-värinapit, jotka mummulta oli jäänyt käyttämättä yli 20 vuotta sitten.

Dylon2-normal.jpg

Kokeilin heti illalla, että kyllä niissä oli vielä virtaa. Värjäsin pesukoneessa 90 asteessa pari lakanaa kahdella turkoosilla väripurkilla.

Turkoosi-normal.jpg