Löysin Taito Satakunnan sivustolta ihania perinnemalleja räsymatoille. Näitä mattoja voi tilata sieltä, mutta ajattelin itse kokeilla saisinko aikaiseksi jonkinmoisen kaartilaisen ruusukkaan. Olin viikolla Järvenpään opiston kurssi-illassa, jossa opetettiin kankaankuvan, sidosten ja loimien niisimisen saloja. Kolmessa tunnissa ei ihan opi sitä mitä monet opiskelevat kuukausia, mutta sen verran pääsin jyvälle, että lähdin kokeilemaan kuvion poimimista kankaankuvasta. Suunnittelin mielessäni kutovani noin 3,5 metrin maton, johon tulisi 5 kertaa perusraitaa ja 4 kertaa kuviota. Koska kuteet ovat täysin räsyä ja itse leikattua, ei koskaa voi olla varma riitääkö juuri tuota väriä maton loppuun asti. Siksi päätin suosiolla tehdä jokaisesta neljästä kuviokerrasta erilaisen. Tässä ensimmäisessä vasta kokein perusruusukasta.

matto.jpg

Viimisellä kierroksella musta kude taisi olla paljon vahvempaa kuin ensimmäisellä kierroksella kun keltaisesta näkyy läpi.

matto2.jpg

Oli minulla oranssina sitten aika lailla neonvärinen sävy ja vähän se pomppaa perinnematosta läpi. Nuo väliraidat olen kutonut kolmella sini-vihreällä kuteella, joista yksi on aina trikoota. Nurinperin kuvio onkin sitten jotain ihan muuta.

matto4.jpg

Mukavasti sitä mattoa kertyi tukille ja tänään sain työn loppuun. Merkkasin metrin mittapisteen aina maalarinteipillä. Aikalailla tarkkaan 3.5 metrinen matto tästä  tuli. Olisi kyllä himottanut kutoa vielä toinen matto tälle pariksi, mutta nyt pitää pitää taukoa matonkutomsisessa, kun työt painavat päälle. Kesällä täytyy taas jatkaa. Kuteita ainakin piisaa pitkäksi aikaa.

matto3.jpg

Tuossa kutoessa ja kurssilla ollessani tuli mieleeni, että ei se ole ihme, että teollistuminen lähti liikkeelle kankaankutomiskoneista.Kovin työvoimavaltaista puuhaa ja sähläysherkkää. Mutta ah niin ihanaa.